Laajempaa yhteistyötä - asiakastarina

Teemme monipuolisesti yhteistyötä erilaisten tahojen kanssa, kuten yritysten, yhdistysten, seurakuntien ja yksityistenkin kanssa. Suppeimmillaan asiakas toivoo vain käyntikorttisivun tai pohjan, johon voi itse rakentaa kotisivunsa. Laajemmassa yhteistyössä hoidamme kaikki asiakkaan puolesta sivuston päivityksen kera.

Yksi esimerkki laajemmasta yhteistyöstä on Puijon Diabetesyhdistyksen kanssa tekemämme sopimus. Yhdistys halusi parantaa viestintäänsä ja keskusteluiden jälkeen päädyimme sopimukseen, jossa teimme uudet kotisivut ja hoidamme myös niiden päivittäisen päivityksen, jolloin yhdistyksen omat voimavarat jäävät aktiivisen ydintoiminnan ylläpitämiseen. Seuraavaksi Puijon Diabetesyhdistyksen puheenjohtaja Leena Rosenbergin ajatuksia yhteistyöstämme.

”Puijon Diabetesyhdistys ry:n toiminnan tavoitteena on yhdistää diabeetikoita ja heidän läheisiään sekä mahdollistaa vertaisuus, vertaistuki ja virkistys. Yhdistyksen toiminnan avulla tuetaan diabeetikoita sairautensa omahoidossa ja liitännäistautien ehkäisyssä. Lisäksi yhdistys toimii tiedon antajana koskien diabetesta, sen ehkäisyä, varhaista toteamista ja hoitoa. Diabeetikoiden eduntalvonta on myös yhdistyksen tärkeä tehtävä.

Yhdistyksen toiminnalla on siis monia tavoitteita, ja niiden toteutumiseen tarvitaan toimivia, selkeitä ja reaaliajassa olevia kotisivuja, sekä niiden toteutukseen luotettava kumppani. JR Jalot on osoittautunut yhdistyksellemme juuri sellaiseksi yhteistyötahoksi. JR Jalot on luonut yhdistyksellemme uuden raikkaan ja selkeän kotisivuilmeen, yhteistyö sujuu moitteetta ja kotisivujen päivitys tehdään ilman viiveitä ja toiveittemme mukaisesti. Voin lämpimästi suositella yhteistyötä heidän kanssaan.”

Leena Rosenberg
Terveydenhuoltoneuvos
Puijon Diabetesyhdistys ry
Puheenjohtaja

"yhteistyö sujuu moitteetta ja kotisivujen päivitys tehdään ilman viiveitä"

Skaalautuvat kotisivut

Kotisivut asiakkaan ehdoilla

Aina ennen kotisivuprojektin aloittamista käymme läpi asiakkaan tarvetta viestinnässä, jolloin voimme ehdottaa laajasta palveluvalikoimastamme juuri heille sopivaa palvelua.

Tarjoamme monipuolisesti erilaisia palveluita digitaalisen markkinoinnin ja kotisivupalveluiden alueella. Ota yhteyttä ja keskustellaan teidän tarpeestanne!

JR Jalot

Meijerintie 8, Huittinen
Jani: 044 329 8717
Raisa: 050 359 6876
www.jalot.fi